Oona Tikkaoja
Luonnosehdotus
Arabia II
24.7.2007
1. Teoksen kuvaus
Riutta on eri puolille rakennusta levittäytyvä veistoskokonaisuus, joka koostuu akryylilevyistä ja -kuvuista rakennetuista abstrahoiduista mutta todellisuuteen pohjautuvista korallirykelmistä. Teoksen visuaalinen ilme viittaa abstraktiin dekoraatioon, mutta taustatiedon avulla se toimii myös informatiivisena vaikkakin pelkistettynä esityksenä koralleista. Yksittäiset teososat muodostuvat yhden tai kahden korallilajin edustajista, ja ovat lajin mukaan nimettyjä (esim. Näyte nro 1: Kissantassu, Nro 2: Aivokoralli). Teos on vahvasti kolmiulotteinen, vaikka se on rakennettu pääosin litteistä osista eikä orgaanisuutta jäljittelevistä massoista.
Korallien korkeudet vaihtelevat sijoituspaikkojen mukaisesti n. 50-200 cm välillä. Kappaleiden rungot rakennetaan n. 3-8 mm paksuisista levyistä, joihin liitetään pyöreitä pleksistä prässättyjä kupuja. Kiinnitykset tehdään melko massiivisilla metallisilla kulmaraudoilla ja pulteilla. Teoksessa käytetään kirkkaita ja sävytettyjä materiaaleja, joten kaikki pinnat kuultavat toistensa läpi. Värit ja värisiirtymät ovat tärkeitä: yksittäinen rykelmä voi olla keskeltä esim. kirkkaan punainen ja liudentua reunoja kohti oranssiksi ja keltaiseksi. Rykelmät valaistaan luultavasti värivaloilla.
Koralliriutat ovat kauniita ja tarjoavat miellyttävän kasvuympäristön moninaisille asukkailleen. Riutta sopii hyvin symboloimaan Arabia II:ta erilaisine käyttäjäryhmineen. Rakennuksen tarkoituksenahan on juuri koralliriuttamaisen (= turvallisen, viihtyisän, moninaisuutta suosivan) ympäristön tuottaminen käyttäjilleen. Ajattelen rakennusta ihmisten riuttana, ja siellä täällä näkyviin putkahtavan teoksen tarkoitus onkin vain muistuttaa kokonaisuudesta. Mereen liittyvä aihe tuntuu luonnolliselta myös rakennuksen sijainnin vuoksi.
Vaikka ”koulurakennus-riutalla” onkin esikuvansa kaltaiset tavoitteet suhteessa käyttäjiin, sen tarjoamat palvelut ovat toisenlaisia. Siksi halusinkin riutan ulkoasun olevan hyvin ”ihmismäinen”, mekaaninen ja rakenteellinen ruuveineen ja muttereineen. Rakentajina koralleilla ja ihmisillä on yksi yhteinen piirre: Suuri valliriutta on ihmisen rakennusten lisäksi ainoa elävien olentojen tekemä muodostelma, joka näkyy Maapallolta avaruuteen asti.
Vaikka teoksen esikuvat ovat muodoiltaan erittäin orgaanisia, veistosten rungot rakennetaan ”jäykästi” litteistä rakennuselementeistä, joita on noin 7-10 erilaista. Tarkoituksena on yhdistellä mahdollisimman pienestä määrästä erilaisia elementtejä niin moninainen korallivalikoima, että veistosten elementtirakenne tuntuu jo epäuskottavalta. Teoksen muotojen symmetrisyys ja selkeys viittaa ihmisen taipumukseen tehdä kaikesta järjestelmällistä ja suunnitelmallista. Materiaaliksi valitsin luonteeltaan keinotekoisen ja epäorgaanisen akryylin. Muovisuudestaan huolimatta se läpikuultavana ja litteänä muistuttaa veden läpi heijastuvista kuvajaisista ja tarjoaa näin linkin takaisin koralliriutan todenmukaiseen ympäristöön.
Heijastus vedessä on jotain saavuttamatonta, joka samanaikaisesti sekä on että ei ole olemassa. Toivon abstrahoitujen koralliryppäiden tuovan huolellisen valaistuksen avulla arvoituksellista tunnelmaa koulun funktionaaliseen ympäristöön. Luonnossa koralliriutat kärsivät ilmastonmuutoksesta, joka tulee vaikuttamaan paljon myös rakennusta käyttävien lasten ja nuorten elämään. Vaikka teoksen päätarkoitus onkin lisätä ympäristön viihtyisyyttä, en halua vain ryöstöviljellä koralliriutan symboliikkaa ihmisen näkökulmasta vaan myös muistuttaa luonnon haavoittuvuudesta ja ihmisen bioteknisen taitavuuden rajallisuudesta. Toivonkin teoksen jättävän tilaa useille erisyvyisille ja -sävyisille tulkinnoille dekoraatiosta mertensuojeluun.
Kaikki teoksen osat sijoittuvat rakennuksen sisätiloihin, koska teoksen ideana on verrata koulun ”ekosysteemiä” koralliriuttaan. Näin teos pysyy myös paremmin koossa kuin jos se laajenisi piha-alueelle. Teoksen osat kuitenkin näkyvät ikkunoiden läpi ulos, sillä ne ovat läheisessä yhteydessä rakennuksen lasipintoihin - onhan (veden) läpikuultavuus ja heijastavuus teoksen kantava visuaalinen teema. Massiivisimmat teososat 1 ja 2 (ks. selvitys alla) sijoittuvat koulun porrasaulaan, josta on merinäköala.
Teoksen suurten osien pinta-ala on noin 10 m2 ja korkeus n. 50-200 cm. Näiden lisäksi on tarkoitus jatkaa teoksen teemaa myös muualle sijoitetuilla pienillä korallirykelmillä. Akryylikoralleja on mahdollista sijoittaa vain kosketuksen ulottumattomiin, koska materiaali naarmuttuu helposti.
Jokainen korallirykelmä eroaa muista kasvutapansa, muotonsa, värityksensä ja esittelemänsä lajin perusteella. On tärkeää, että jokaisella rykelmällä on oma, selkeästi muista erottuva luonteensa, vaikka niiden ilme tukeekin yhteistä teemaa. Toivon teoksen tukevan tutkivaa suhdetta rakennukseen: osa rykelmistä sijoittuu yllättäviin paikkoihin, joista niitä ei välttämättä etsimättä huomaa. Olen suunnitellut ”tavallisten” korallien lisäksi yhdeksi teoksen osaksi pientä mutta arvokasta mustaa korallia, joka olisi sijoitettu johonkin melko vaikeasti löydettävään paikkaan, niin että lapset voisivat etsiä sitä.
Porrasaula ja kirjasto muodostavat ainoan alueen, jossa on mahdollista nähdä kaksi suurta rykelmää yhdellä kertaa. Siksi näiden rykelmien värityksen täytyy sointua toisiinsa. Ne ovat myös näyttävästi tilassa esillä ja kooltaan suuria, joten värin valinta on erittäin tärkeä. Päiväkodin ja koulun yhteinen teos voisi olla sinivihreä, kummankin värin sävyjä voisi käyttää sekä sekaisin että erikseen teoksen eri osissa. Tämä rykelmä muistuttaa ehkä eniten maan päällistä kasvillisuutta, köynnöstä, jota mielikuvaa vihertävä väritys tukisi. Kirjaston kattokruunu voisi olla tyylikkään valkea/läpikuultava, jolloin sen massan tuntu pienenisi ja voimakkaat värit eivät taistelisi aulan sinivihreän teoksen kanssa. Toisaalta kirkkaan punaoranssi ”aurinko” voisi olla houkutteleva. Punaoranssi sopii hyvin myös asukaspuistoon, sillä se toimii voimakkaana värinä hienosti valokuilussa, johon vaalea saattaisi hukkua. Nuorisotilaan ajattelin tummansävyisiä koralleja, joissa on kirkkaan fluoresoivista ”neon” väreistä tehtyjä oksia.
Suurten rykelmien sijoittuminen:
Pieniä rykelmiä (n. 50-70 cm korkeita) voi sijoittaa esim. seinille tai kattoon eri puolille rakennusta
1. Päiväkodin alakerta, hissin takainen kuilu + katto. Väriltään punaoranssi?
2. Koulun toisen kerroksen terveydenhoitajan odotushuone. Porraskuilun vastaisen seinän + katon nurkkaus, teoksen värimaailma jatkuu seinän värinä. Väriltään sinivihreä?
3 mm = 24 m2
5 mm = 66 m2
8 mm = 30 m2
Värit:
Rot 502 – 8 mm
Rot 501 – 5 mm
Orange 478 – 5 mm
Gelb 303 – 5 mm
Grun 700 – 8 mm
Grun 701 – 5 mm
Grun 777 – 3 mm
Blau 627 – 8 mm
Blau 602 – 5 mm
Blau 625 – 3 mm
Grau 837 - 8 mm
Umbra 806 – 5 mm
Umbra 802 – 3 mm
Weiss 010 -8 mm
Weiss 017 -5 mm
Orange 2465 – 5 mm
Rot 2466 – 5 mm
Grun 2498 – 5 mm
Yhteensä 18 levyä + 2 kpl kirkasta (5 mm + 3 mm) farblos 233 = 20 levyä
Akryylilevyjen laserleikkaus toteutetaan tilaustyönä teollisuudessa. Myös akryylikuvut tilaan valmiina. Kiinnitysreiät elementteihin täytyy luultavasti porata itse tapauskohtaisesti. Reikiä ei voida tehdä leikkausvaiheessa, koska yksittäisiä elementtejä käytetään niin eri tavoin, että yksi kiinnitysreikien paikka ei sovellu kaikkeen käyttöön.
Kiinnitän kappaleet itse kolmiulotteisiksi rakenteiksi kulmaraudoilla ja pulteilla. Suurimpien korallien kanssa saattaa olla järkevintä kuljettaa osat irrallisina sijoituspaikkaan ja kiinnittää toisiinsa vasta paikan päällä.
Teosten kiinnittäminen paikoilleen rakennuksessa on melko suuri työ, sillä teknisten ongelmien (hankalat ja korkealla olevat paikat) lisäksi yksittäisistä koralleista koostuvat rykelmät täytyy sommitella vasta ripustuksen yhteydessä.Oona Tikkaoja