Piiloleikki -teoksessa turkulaiset lapset kutsuvat katsojan leikkimään kanssaan!

Pihaleikit ovat sekä oivallista liikuntaa että tärkeä osa kulttuuriperintöä. Leikit ovat ajan myötä taipuneet niin kivikortteleihin kuin maalaistalojen laajoille pihamaillekin. Yksinkertaisina ja muunneltavina ne tarjoavat mukavaa yhdessäoloa aina uusille lapsille ja aikuisille.

Me aikuiset tapaamme korostaa toimissamme tehokkuutta ja tavoitteellisuutta, minkä vuoksi liikkuminenkin joutuu usein välineen asemaan: pyrimme saavuttamaan uusia ennätyksiä, sutjakkaamman ulkomuodon, kiitosta aktiivisuudestamme. Ahkera apulaisemme sykemittari näyttää meille tarkat lukemat, joiden avulla voimme varmistaa etenevämme tavoitteissamme.

Leikissä liikkumisella on itseisarvo: kehon käyttö tuo iloa sinänsä. Toisaalta liikkuminen tapahtuu leikin ohessa kuin itsestään. Pihaleikki on arkipäiväistä, pienimuotoista, iloista yhdessäoloa, joka ei tavoittele mitään itsensä ulkopuolelta.

Ulkoveistoksen perintö kattaa pääasiassa monumentaalisia, arvostetun aseman saavuttaneiden (mies)taiteilijoiden tekemiä, näkyvillä paikoilla sijaitsevia teoksia. Ne kuvastavat voimakkaasti aikuisen arvomaailmaa, sitä samaa, jota suorituksen numeroiksi muuttava sykemittarikin edustaa.

Piiloleikki-teos pelaa samoilla säännöillä kuin aiheensa: se nostaa esiin pientä, yhdessä tehtyä, arkista. Monumentaalisuuden sijaan teos koostuu lasten muovailemista pienikokoisista omakuvista, jotka sijoitetaan Aurajoen rantamaisemiin siten, että teoksiin voi törmätä sattumalta tai niitä voi varta vasten etsiä. Lapset valitsevat itse teoksensa sijoituspaikan. He myös perustelevat, minkä vuoksi valitsivat kyseisen paikan. Nämä perustelut on mahdollista ladata netistä MP3:na tai lukea/tulostaa tekstinä.

Omakuvat valetaan pronssiin, sillä se on klassinen monumenttimateriaali, joka kuitenkin toimii hyvin myös pienessä mittakaavassa. Pronssi on arvokas ja juhlavakin materiaali, johon lasten veistoksia harvoin valetaan. Koska Piiloleikki-teos käsittelee lasten ja aikuisten (tai muuten vain toisistaan poikkeavia) arvomaailmoja, klassinen materiaali tukee teoksen sisällöllisiä ristiriitoja.