Olimme tehneet matkaa jo useita kuukausia, keikkuvalla laivalla keskellä jäistä merta. Kaikki oli sujunut mainiosti. Puolimatkassa tein upean löydön: jäällä makasi röykkiöittäin outoja eläimiä, jotka näyttivät kuolleilta, mutta olivatkin horroksessa. Uskaltauduin ottamaan yhden pienemmistä mukaani laivaamme, vaikka tiedostinkin siihen liittyvät riskit. Säilytin eläintä hytissäni, jossa yritin parhaani mukaan varovasti lämmittää sen huurteista kehoa. Halusin nimittäin nähdä jo ennen kaukaista kevättä, millainen se olisi luonteeltaan, sillä se poikkesi niin suuresti muista pitkän urani aikana kohtaamistani otuksista.
Parin päivän päästä olento heräsikin. Se avasi suuret silmänsä ja katsoi minua hyvin tarkasti. Se ei näyttänyt pelokkaalta muttei myöskään aggressiiviselta. Tunsin painetta korvieni välissä, ja hetken päästä sain viestin. En pysty määrittelemään kieltä, jolla otus minulle puhui, sillä en kyennyt erottamaan yksittäisiä sanoja. Siitä olin kuitenkin jäävuorenvarma, että olento puhui minulle. Se halusi matkamme kohteen säilyvän koskemattomana, halusi meidän muuttavan kurssiamme. Tulin asiasta hyvin vakuuttuneeksi, vaikka en enää muistakaa perusteluja. Vääjäämätön tehtäväni on nyt lähteä kertomaan kapteenille, että meidän on palattava takaisin, olimmepa sitten kuinka lähellä päämäärää tahansa. Toivon todella, että hän uskoo sanojani, sillä meillä ei taida olla muita tervejärkisiä vaihtoehtoja.