Tunnen yhdet kivat veljekset. Toinen niistä on vähän vanhempi kuin toinen. Ne on tosi suuria, ainakin 2 metriä pitkiä, mutta ne on niin mukavia, että ne mahtuu vaikka minne. Yleensä me nähdään järven rannalla, missä me uidaan ja pelataan korttia. Talvella me pilkitään kalaa ja siinä hommassa veljet on tosi hakoja. Ne saa aina suurimmat sillit ja kampelat. Ne saa niin paljon kaloja, että ne ovat perustaneet hylätyille kissoille ruuanjakelun, mistä ne kissat voi käydä hakemassa perheilleen kalaa. Kissaperheilleen siis, ihmisperheitähän niillä ei enää ole, kun ne kerta on hylättyjä.
Kyllä me kalastellaan kesälläkin, talvella vaan se on kivempaa
kun saa istua karvalakki päässä keskellä järven
selkää, veden päällä, kovettuneen vesikerroksen
harteilla. Se on vaan niin kummallista, miten ihminen voi istua veden päällä,
pysyä siinä ihan turvallisesti ja onnellisesti. Meidän yhdessä viettämä aika
on aina onnellista, minä tulen niiden kanssa niin hyvin toimeen, ai
että vaan.