Projekti saatettu päätökseen: tänään purettiin viimeinenkin näyttely.
Varasto pursuaa duuneja, vaikka kaksi työtä onneksi saikin uuden kodin
:-) Hauskaa lähteä taas eteenpäin! Projektin myötä lopetan myös tämän
sivuston päivittämisen. Uuden projektin, Arcturuslaisen
intellektuellin persoonallisuuskehitys-trilogian ensimmäinen näyttely
tulee olemaan tammikuussa 2007 Kaapelin
galleriassa Helsingissä. Projektin verkkosivut julkaistaan joulukuun
aikana, linkki löytyy aikanaan kotisivultani.
9.11.2006 klo 20.51
Kävin purkamassa Mältinrannan näyttelyn edellispäivänä
ja Wamista haen työt maanantaina. Luin vasta
eilen Turun Sanomien arvion Triton-näyttelystä. Se sai minut
miettimään kysymystä, joka on asetettu minulle melko usein
lähiaikoina. Jotkut tuntuvat näkevän ongelmallisena sen,
että töissäni
ei ole kriittistä näkökulmaa (en tiedä mihin: scifi-matskuun, teknologiaan,
tulevaisuuteen) eikä kovinkaan
syvällistä sisältöä.
Tietyllä tavalla
ihmettelen tuota sisältökysymystä itsekin, en mielestäni
ole lainkaan töideni näköinen - luulisin itseni tuntien
tekeväni jotain pohdiskelevaa ja eettisiä kysymyksiä pyörittelevää taidetta.
Ymmärrän hyvin, miksi minulta on kaivattu kriittistä otetta
ja uuden näkökulman tuomista scifi-genreen, mutta en voi sille
mitään, että minua viehättävät juuri scifi-kliseet
ja seikkailutunnelma. Olen törmännyt
syytteeseen ilmiöiden kuvittamisesta, siitä, etten tuo esim.
teknologiakeskusteluun mitään uutta.
Haluan esittää yksinkertaiset tarinani visuaalisina kyetäkseni
antamaan katsojan mielikuvitukselle enemmän vapautta ja myös
siksi, että katsoja
voi fyysisesti uppoutua tunnelmaan, päästä mukaan kaikilla
aisteilla. Vaikka rakastan
esim. dystopiakirjallisuutta, en halua itse olla yhteiskuntakriittinen
töissäni -omat ajatukseni ovat sitten asia erikseen. Minä haluan
yksinkertaisesti vain luoda hyviä ja jänniä tunnelmia!
27.10.2006 klo 21.25
Näin projektin loppuvaiheessa tekee mieli vähän arvioida tehtyä työtä.
Mielestäni
tärkein
uusi asia, joka sen myötä on tullut osaksi työskentelyäni
on dramaattisen valaistuksen käyttö. Olen tajunnut, että pyrin
tällä hetkellä pääasiassa
jännän ja tarinallisen tunnelman rakentamiseen, ja näin
ollen muutkin kuin veistokselliset keinot on hyvä ottaa käyttöön.
Esittelin työskentelyäni koulun seminaarissa ja olen iloinen
siitä, että useat ihmiset näyttivät pitävän
'elämyksellistä' suuntaani ihan hyvänä. Taidankin vain lisätä paukkuja,
keskittyä valo-opintoihin
ja käyttää myös ääntä, liikkuvaa kuvaa
ja vaikka näyttelijöitä/tanssijoita.
Uusista elementeistä myös trilogia-muoto on mielestäni
toiminut hyvin. Yhtenäinen teema on kestänyt näyttelystä toiseen,
mutta näyttelyillä on myös omat, itsenäiset tarinansa.
Tarinallisuus on tärkeä asia, mutta tulkinnanvapautta on
mielestäni
jäänyt runsain mitoin katsojallekin.
Kumin käyttö on valojen lisäksi uusi asia, josta myös
olen iloinen. Olin jo suunnitellut koko trilogian muovi- ja kangastöiden
varaan, kun pikaisesti vaihdoin matskua toukokuussa. Kyseessä oli
todella nopea repäisy. Olin jo yli vuoden verran haikaillut materiaalivalikoiman
laajentamista, mutta en jotenkin löytänyt toimivaa matskua.
Sitten yhtäkkiä tuli kumi!Tein 9 sientä pikavauhtia, ja
palaset vain loksahtelivat paikoilleen. Kiire tietenkin tällaisesta
äkillisestä suunnanmuutoksesta tuli, mutta kyllä mielestäni
kannatti. Ajankäyttö oli
muutenkin ok, vaikka joka näyttelyn duunit menivät hieman liian
viime tippaan, minä kun tykkäisin niiden olevan valmiina noin
viikkoa ennen ripustusta.
Pitkällisessä projektissa ja työläissä hommissa
on tietenkin se ongelma, että työt pitää aloittaa
hyvissä ajoin ja niihin ehtii itse kyllästyä jo moneen
kertaan ennen avajaisia. Yleisesti ottaen olen kuitenkin melko tyytyväinen
projektiin. Olisin halunnut tuottaa myös toimivan verkkoteoksen,
verkkosivut jäivät nyt lähinnä infon välittämisen
välineeksi, vaikka
Aika//matkaajan -tynkä onkin mukana. En ole myöskään
täysin tyytyväinen teosten asetteluun studiotilassa, mutta
en vieläkään tiedä, miten olisin voinut tehdä sen
toisin. Opin myös, että täytyy olla äärettömän
tarkka itsenäisesti työskentelevien apulaisten kanssa - vaikka
olin ohjeistanut mielestäni erittäin huolellisesti, ongelmia
pääsi syntymään.
21.10.2006 klo 23.47
Päivitin viimeisen näyttelyn kuvat omalle
sivulleen, avajaiset ohi!
16.10.2006 klo 22.18
Vihdoin kaikki työt valmiina, huomenna pakkaan viimeisetkin kuljetusta
varten. Alkaa olla tämä projekti jo lähellä loppuaan ja hyvä niin!
14.10.2006 klo 22.39
Viimeiset fiksaukset vielä työn alla, menee taas melko tiukaksi, kun
ripustus alkaa ensi viikon keskiviikkona. Ei kuitenkaan mitään katastrofaalista
kiirettä. Kaikki robon raajat ovat onneksi jo valmiina asennettaviksi
:-)
8.10.2006 klo 20.27
Tänään Matias-poika täytti vuoden, onnittelen itseänikin hyvästä suorituksesta.
Katselin telkkarista pari päivää sitten tohtori Who-leffan 60-luvulta.
Upea leffa sai minut miettimään, miksi minua viehättää niin
suuresti vanhojen scifi-leffojen estetiikka, nappularivistöt, vilkkuvat
valot ja kömpelön näköiset robotit. Nautinnon kruunaavat kökkö juoni
(miksi tehdä asioista liian monimutkaisia?Tietysti vieraalla planeetalla
on ilmakehä ja sen asukkaat puhuvat englantia!) ja ihanat technicolor-värit.
Onko kyse siitä, että vaikka ko. visuaaliset ratkaisut
esittävätkin
huipputeknologiaa, ne antavat kuvan sympaattisesta, yksinkertaisesta
ja ymmärrettävästä teknologiasta nykyisten nano- ja muiden maallikolle
käsittämättömien teknologioiden rinnalla? Vai olenko vain juuttunut
norminmukaisen viisivuotiaan pojan tasolle?!
Tohtori Who -leffan dalekit
ovat minun kannaltani erittäin kiinnostava otusryhmä, sillä olen käyttänyt
liskomaisia
otuksia
ja robotteja
toistensa vastinpareina. Dalekien suojakuori näyttää perusrobomaiselta,
mutta sisällä onkin liskomainen olento. Kuten maatuska-nukessa, robot
ja liskot voivatkin siis myös sisältyä toisiinsa, ei vain käydä toisiaan
vastaan...
6.10.2006 klo 20.55
On kyllä glamour kaukana taiteilijaelämästä: tänään puhuessani puhelimessa
mahdollisesta teosmyynnistä ripustin samanaikaisesti vaippapyykkiä
sekä valvoin yhdellä silmällä lapsen puuhia...
4.10.2006 klo 20.37
Olin eilen katsomassa Tanssiteatteri
ERIn teoksen Maria Anderssonin
muisti. Olen lähikuukausina pohtinut kovasti suuntaa, johon haluan taidettani
ohjata. Keväällä rakastuin uudelleen muotoon, ja ajattelin sen olevan
tärkeintä työssäni - silmää hivelevän muodon rakentaminen litteistä
materiaaleista. Olin tyytyväinen päästyäni veiston ytimeen. Kesän mittaan
aloin kuitenkin haikailemaan jonkin kokonaisvaltaisemman perään.
Toisaalta
ajattelin
meneväni harhaan,
unohtavani sen, että veisto on veistoa, jonka omassa olemuksessa
on tarpeeksi
ongelmia
ratkaistavana. Ajattelin saattavani eksyä liian helppoon lopputulokseen
(teemapuistomeininki), jos lähtisin täydentämään veistoksiani muilla
elementeillä, esim. äänillä,
valoilla, liikkeellä.
Kaipaan vahvaa tunnekokemusta - sellaista, minkä voi
kokea vaikkapa suureen katedraaliin astuessaan - mutta minusta tuntuu,
että niin vahvan tunteen kokeminen on lähes mahdotonta.
Tänään
kuitenkin huomasin, että kiinnostukseni
kohteenahan on kokemuksellisen TILAn rakentaminen, ei halpojen temppujen
avulla viihdyttäminen. Ja eihän teosten plastisista ominaisuuksista tarvitse
tinkiä, vaikka kokonaisuus olisikin
monipuolisempi
kuin näyttelytilassa
yksinään
seisova
veistos. Tanssiteatterista tämä tuli mieleen siksi, että juuri tanssi
ja musiikki tilassa kiinnostavat minua suuresti. Nykytanssi on mielestäni
hyvin lähellä kuvanveistoa, siinä vain ratkaisevana tekijänä on tilan
lisäksi aika ja sen luoma jatkumo. Odotankin innolla mahdollisuutta työskennellä
esittävän taiteen parissa..
2.10.2006 klo 22.39
Tulin tänään Jyväskylästä, missä kävin ripustamassa
vanhan työni Robot Killerin Normaalikoulun ala-asteelle. Kerrassaan
loistava sijoituspaikka hommalle! Tuolla se saa köllöttää tasanteella
ja katsoa,
että lapset
käyttäytyvät kunnolla. Uusien töiden ompelukin sujuu kevyesti, kun on
pikku loma takana. Junamatkalla sain vielä kirjoitettua melkein valmiiksi
seuraavan näyttelyn pressimatskun, joten nyt olen vain tyytyväinen
itseeni ja menen iltapalalle ja nukkumaan :)
Ripustuskuvan
(C) Pirjo Vuorinen, Jyväskylän yliopiston museo
27.9.2006 klo 23.22
Alkaa käydä aika marinaksi tämä teksti, mutta on niin tylsää, kun mieli
on jo seuraavissa töissä ja uusissa materiaaleissa, mutta on pakko puurtaa
vanhat alta pois. Ehdin tänään taas vähän harjoittelemaan hitsaamista,
olen aivan rakastunut metalliin ja ihmettelen kovasti, miksen ennen ole
huomannut, miten kiinnostava matsku se on. Veistossa tai ainakin minun
harrastamissani melko työläissä hommissa on kyllä se kurja puoli, että
teoksen ajatteleminen valmiiksi ja tekeminen valmiiksi kulkevat usein
niin eri aikajänteillä - vaikka tietysti ajatuksen kehittelyä tapahtuu
koko työskentelyprosessin ajan. Tulevan näyttelyn työstäminen ei enää
paljon ajatusta vaadi, raakaa työtä vain..
24.9.2006 klo 22.09
Täytyy kyllä myöntää, että vähän alkaa jo väsyttää. Onneksi trilogian
viimeinen osa on pian tehty, sitten tarvitsen LOMAn. Olen oikeasti kahdeksasta
neljään -ihminen, työskentelen mieluiten päiväsaikaan useita tunteja
kerrallaan. Ihmeellisesti sitä ihminen kuitenkin joustaa, nykyisin saan
työskennellä iltapäivällä 1,5-2 tuntia (kun poika nukkuu) ja illalla
yhdeksän jälkeen niin kauan kuin jaksan (herätys aamuisin ennen seitsemää,
joten ei kovin myöhään...) Kun työskentelen joka päivä, myös viikonloppuisin,
pystyn tekemään noin 30-tuntisia viikkoja. Tänäänkin mieheni olisi hoitanut
poikaa, mutta kodin yhteydessä olevan työhuoneen huono puoli paljastui
taas täydessä kirkkaudessaan: parhaillaan on menossa sellainen kausi,
että vain äidin seura kelpaa pikkuherralle. Yritä siinä sitten työskennellä,
kun toinen kitisee vieressä. Kävelyharjoituksiinhan se työskentelyaika
sitten tänäänkin meni...
21.9.2006 klo 20.04
Jostain kumman syystä olen aina pitänyt mekaanisesta työskentelystä,
ja nyt sitä riittää: pikkurobojen jalkoja ja käsiä on ommeltu saumuri
sauhuten, minkä lisäksi saan vielä ihan itse leikellä 650 kutsua A4-arkeilta.
Tietenkin jossain vaiheessa tylsä, aivoton työskentely tosiaan käy tylsäksi,
mutta tiettyyn pisteeseen asti siinä on suurta viehätystä. On ihanaa
tehdä jotain tarpeellista käsillään ja antaa ajatusten vaellella. Luulen,
että mekaanisesta työstä viehättyminen saattaa liittyä tehokkuuteen pyrkivään
ja funktionalistiseen
luonteeseeni: silloinhan olen tehokas mutta samalla vapaa itselleni,
toisin kuin keskittymistä vaativaa työtä tehdessäni.
19.9.2006 klo 23.21
Laskutehtävä: jos robolla on kuusi jalkaa ja kuusi kättä, jokainen
jalka muodostuu kahdeksasta palasta ja käsi neljästä ja roboja on seitsemän
kappaletta,
kuinka monta palasta Oonan pitää ommella?
Oikea vastaus: Ei ihan niin monta kuitenkaan - Oonalla on ollut apulainen,
joka on tehnyt suurimman osan urakasta...
17.9.2006 klo 22.43
Välillä mietin, miksi ihmeessä olen kuvataiteilija enkä vaikkapa kirjailija
(=ainoa toinen taidemuoto, johon katsoisin olevani kykenevä). Jos pitäisi
laittaa taidemuodot järjestykseen sen mukaan, minkä edustajista olen
saanut useimpia
syviä
tunne-elämyksiä,
aivan ykkösenä
olisi kirjallisuus,
sitten elokuva, teatteri, musiikki ja vasta näiden jälkeen kuvataide.
Yksi proosallinen syy kuvataiteen tekemiseen on varmaankin
se, että pidän suuresti käsillä työskentelystä. Eli veistoksia on hauskempi
tehdä kuin romaaneja. Toiseksi pidän visuaalisessa taiteessa siitä,
että kaikkea ei tarvitse sanoa, on mahdollista jättää katsojalle enemmän
tulkinnan varaa kuin perinteisessä kertovassa kirjallisuudessa. Nautin
siitä, kun saan koodata teokset täyteen tulkintavihjeitä, mutta jättää
niiden
hyödyntämisen
tai hylkäämisen katsojan vastuulle. Lisäksi pidän tietysti suuresti
siitä, kun jokin näyttää hyvältä
- se on tärkeämpää kuin jonkin kuulostaminen hyvältä.
Kuvataiteen katsojana olen kuin lapsi jouluaattoiltana - vaikka välillä
tuntuu, että kuvataiteesta irti saamani asiat ovat vain murto-osa kertovan
taiteen annista, odotan aina suosikkitaiteilijoideni näyttelyitä innolla.
On jännää lähestyä galleriaa, jossa voi olettaa olevan hyvä näyttely,
astua sisään ja katsoa, mitä sieltä paketista tällä kertaa paljastuu.
Visuaalinen teos on harvoin niin immersiivinen, että unohtaisin ympäristöni
kuten hyvän kirjan tai elokuvan avulla, mutta ehkä se ei ole tarpeenkaan,
ja ehkä vertailu on hedelmätöntä. Kuvataiteen teos voi tuntua hyvältä
useammalla tavalla kuin tarina - ja vaikka tunnekokemus jäisikin laimeammaksi,
muodon, materiaalin, idean jne. summa korvaa sen, mitä tunnepuolella
ehkä jään paitsi.
14.9.2006 klo 22.08
Työstän (luultavasti) viimeiseksi jäävää kangasteostani. Olen tehnyt
pehmeitä veistoksia noin 3,5 vuotta, ja nyt on ehdottomasti aika
siirtyä muihin materiaaleihin. Trilogian viimeisessä näyttelyssä tulee
olemaan ommeltujen muovirobojen lisäksi kolme kangashahmoa, mutta
sen jälkeen en usko käyttäväni ompelukonetta hetkeen (paitsi ehkä yhdessä
ensi vuoden näyttelyistä - mutta vain vähän...) Aloitin ompelutekniikan
käytön osittain siksi, että minulla ei ollut työkaluja eikä tiloja kovien
materiaalien työstämiseen. Ompelu veikin mukanaan, halusin tehdä teknisesti
yhä parempia teoksia. Nyt olen kuitenkin jo saanut tarpeekseni, ja odotan
innolla uusiin materiaaleihin tarttumista!
9.9.2006 klo 22.56
Siivosin työhuoneen perusteellisesti. Huoneen siivoaminen on symboliseksi
muodostunut rutiini, josta pidän todella paljon (juuri tilannekatsauksen
kaltaisen luonteensa vuoksi, muuten en ole kovinkaan innokas siivooja).
Totta puhuen työtilan siivoaminen ei ole yksinomaan symbolista, vaan
myös ehdottoman välttämätöntäkin,
kun
huoneen koko
on noin 10 neliötä...Työhuoneen kunto kertoo työskentelyn rytmistä ja
vaiheesta: kiihkeässä työvaiheessa (ja/tai kiireessä!) huiskin tavaroita
minne sattuu, ja silloin pikku huoneeseen onkin vaikea mahtua työskentelemään.
Seesteisemmässä vaiheessa taas ehdin siirtämään fokusta tekemisestä myös
ympäristön huoltamiseen. Muistan yhä parin vuoden jälkeenkin
ihastella sitä, että minulla todella on oma työtila.
Aiemmin työskentelin keittiön pöydällä ja keskeneräisiä hommia oli koko
koti täynnä.
Jotkut tykkäävät kuvata samaa maisemaa vuodenaikojen vaihteluissa,
minua taas kiinnostaa kuvata pikku työhuonettani työskentelyn eri vaiheissa
- se auttaa minua jotenkin hahmottamaan työskentelyni rytmiä. Alla kuva
siivotusta huoneesta, joka herää muutaman vapaapäivän jälkeen taas huomenna
eloon, kun aloitan trilogian viimeisen näyttelyn töiden
fiksailun.
Työläiden töiden tekemisessä
on se huono puoli, että teoksiin on itse jo aivan kyllästynyt
näyttelyn alkaessa. Tritonin työt tuntuvat minusta ihan vanhoilta
ja tylsiltä,
olenhan saanut ensimmäiset niistä valmiiksi jo yli 8 kk sitten.
Täytyy
jatkuvasti
muistuttaa itselleen, että katsojillehan ne ovat aivan uusia...Turun
Sanomat muuten kirjoitti hommasta ihan ok jutun.
7.9.2006 klo 21.22
Avajaiset ohi, suuri kiitos kaikille paikalla olleille! Huomenna
olohuoneeseemme puhkeaa valtaisa kukkameri, kun haen kaikki kukat museolta
kotiin. Ja tietysti suuri kiitos museon ihanalle henkilökunnalle järjestelyistä,
lounaasta ja aivan kaikesta. Ajattelin
juhlan kunniaksi pitää loppuviikon lomaa! <pidempään ei harmi kyllä ole
varaa, sillä trilogian viimeinen osa täytyy vielä tehdä valmiiksi>. Vaikka
jokaisen näyttelyn valmistuminen onkin jäänyt tapojeni
vastaisesti melko viime tinkaan, olen
kokonaisuutena tyytyväinen ajanhallintaani projektissa.Vaihdoin Yuggoth-näyttelyn
materiaaliksi kumin aivan yhtäkkiä toukokuussa, vaikka minulla oli jo
valmiit suunnitelmat
ja työskentelyaikataulut. Jos olisin pysynyt alkuperäisissä suunnitelmissa,
näyttelyiden valmistuminen ei olisi tehnyt lainkaan tiukkaa, mutta parhaat
suunnitelmathan
ovatkin sellaisia, joita pystyy lennossa muuttamaan...
Avajaistunnelmia alla
6.9.2006 klo 17.07
Hyvä päivä! Sain tänään Tritonin ripustuksen valmiiksi - ja se mustavalokin
toimii toivotulla tavalla! Tule itse tsekkaamaan huomisesta lähtien.
Kotona tuoksuu ihana suklaakakku, huomisen tarjoiluja tehdään jo kovaa
vauhtia.
4.9.2006 klo 21.05
Tänään vietiin Triton-hommat WAMiin, sain ripustuksen melkein valmiiksi.
Keskiviikkona näkee kaikkein jännimmän asian, eli valaistuksen onnistumisen.
UV-loisteputkien asentamiseen kattoon tarvitaan kuulemma oikein sähkömies!
MIetin vielä,
veisinkö näyttelyyn pari lisäduunia vai en - on niin harvinaisen helppoa,
kun kotoa on näyttelytilaan puolen kilometrin matka.
Pikkuliskot WAMissa,
muut vielä paketissa
3.9.2006 klo 14.25
Miehet lähtivät juuri purkamaan Yuggoth-näyttelyä Helsinkiin, minä
taas alan pakkaamaan töitä Tritonia varten. Olen pitänyt pari täydellistä
vapaapäivää (ja sairastellut samalla, eilen olin jopa kuumeessa, mikä
on hyvin harvinaista), katsellut Monty Pythoneita ja 80-luvun Mummo-
telkkarisarjaa, käynyt syömässä hyvää chevrekalkkunaa ja seurustellut
perheen kanssa. On oikein ihanaa olla flunssassa (jos vain kurkku ei
ole kipeänä), kun voi antautua näihin ihaniin laiskottelun nautintoihin!
Pitäisi lähteä käymään kaupassa ostamassa tarvikkeita Tritonin avajaisten
yhteydessä olevien synttäreideni tarjoiluihin. Vielä kerran, tervetuloa
kaikki maistamaan kokkiopiskelija-pikkuveljeni suussa sulavia cocktailpaloja!
31.8.2006 klo 10.31
Duunit tuli valmiiksi! :-)
Jää vielä aikaa kehitellä Aika//matkaajaa,
joka on tähän mennessä ollut niin tynkä teos, etten ole viitsinyt sitä
edes teokseksi nimittää.
30.8.2006 klo 23.20
Jaksoin sittenkin ryhdistäytyä illalla, sen jälkeen kun poika aloitti
yöunensa. Jotenkin ei osaa käyttää kallisarvoista uniaikaa = työaikaa
pelkkään lököilyyn, vaikka tänään annoinkin itselleni luvan siihen. Äitiys
ja taiteilijuus sopivat mielestäni erittäin hyvin yhteen, mutta on kyllä
käsittämätöntä, miten kullanarvoiseksi AIKA voi muuttua. Ennen kuin
sain oman lapsen, ihmettelin aina, kun ystäväni kertoivat, miten kiire
vauvan kanssa on - siis YHDEN pikku olennon! Uskoin kyllä, etteivät he
valehtele, mutta oli vaikeaa tajuta, mistä se kiire voisi syntyä. No,
nyt tiedän senkin.
Ihmiset ihmettelevät usein, miten pystyn tekemään
töitä pienen lapsen kanssa. Itse en näe asiassa ongelmaa, vaikka totta
onkin, että ei minulle kovin paljoa muuta aikaa jää lapsenhoidon ja taiteen
teon lisäksi - mutta enpä paljon muuta tarvitsekaan. Sosiaaliset suhteet
voi hoitaa lapsen kanssa, ja aina pystyy nipistämään jonkun hetken kirjojen
lukemiseen ja leffojen katseluun (= elämän tärkeitä asioita, jotka kyllä
ovat vähentyneet huomattavasti lapsen syntymän jälkeen, mutta joista
ei koskaan
voi luopua
kokonaan).
Koska minulla on työhuone kotona, työskentelen useita pieniä pätkiä päivässä
- silloin kuin lapsi nukkuu tai hänen isänsä tai isoäitinsä on lapsenvahtina.
Etunani on myös se, että työskentelyni on sen tyyppistä, että voin tehdä
vaikka kymmenen minuuttia kerrallaan ja jatkaa taas seuraavan tilaisuuden
tullen. Ajattelen myös seuraavan työvaiheen aina etukäteen,
jotta työskentelyaikaa ei mene pohdintoihin vaan konkreettiseen tekemiseen.
Tietenkin suuri kiitos kuuluu em. lähipiirille, joka ymmärtää taiteentekemistä
ja on valmis hoitamaan poikaa, jotta saan tehdä. Lisäksi minulla on ollut
apulaisia tekemässä osan työstä.
Taiteen tekemisestä hyötyy koko perhe: vaikka haluan ehdottomasti hoitaa
lapseni itse, en kestäisi pikku kotirouvana kovinkaan pitkään. Taidetta
voin tehdä oman aikatauluni mukaisesti, joten lapsi ei kärsi liiasta
poissaolostani (päinvastoin, sillä silloin on tilaisuus olla muiden läheisten
ihmisten kanssa, kun äiti ei aina ole vieressä häsäämässä). Ja koska
äidin mieli on iloinen, sekä lapsi että hänen isänsä ovat iloisia
;-) En tietenkään voi kieltää, etteikö kolme yksityisnäyttelyä parin
kuukauden sisällä vetäisi välillä suupieliä
kireiksi, mutta noin yleisesti ottaen on kyllä ollut tosi kivaa!
30.8.2006 klo 17.23
Voi mua, flunssa iski enkä taidakaan saada töitä valmiiksi tänään,
niin kuin ajattelin. Pitää vissiin siirtyä elokuva-alalle:
29.8.2006 klo 22.14
Viimeinen duuni menossa (allaolevien kuvien (C) rakkaan puolisoni).
Tänään olikin upea päivä, kun äiti oli lapsenvahtina ja sain työskenneltyä
monta
tuntia - ja illalla pääsin lempiravintolaan syömään hyvän ystävän kanssa.
28.8.2006 klo 20.04
Ei ole vieläkään viimeinen työ valmiina, mutta hyvässä vaiheessa kuitenkin.
Vähän jännittää, miten näyttelyn valaistus onnistuu - käytän ensimmäistä
kertaa mustavaloa eli UV-valoa. Tavoitteena on, että hommat hohkaisivat
hienosti pimeässä näyttelytilassa, mutta lopullisen efektin näemme vasta
ensi viikolla ripustuksessa...
Tuntuu hassulta, kun olen joutunut tänään ajattelemaan paljon ensi
vuoden töitä syksyn ensimmäistä apurahahakemusta väsätessäni. Yhtäkkiä
pitääkin siirtää katse etäämmäs tämän käsillä olevan hässäkän keskeltä.
Se muistuttaa, että urakka alkaa onneksi pian jo olemaan ohi ja saa siirtyä
uusiin puuhiin!
24.8.2006 klo 21.22
Pluto ei siis enää ole planeetta, vaan kääpiöplaneetta.
No, niin se fakta muuttuu ja aurinkokunnassamme on enää kahdeksan planeettaa!
Triton-näyttelyn kutsut tulivat painosta tänään, ovat oikein kiiltäviä
ja hienoja :-)
23.8.2006 klo 21.45
Ei kummempia uutisia. Työt etenevät vakaasti, viimeinen homma valmistuu
hyvissä ajoin ennen ripustusta (eli siis pari pvää ennen). Kivaa, kun
voi jo ottaa hieman löysemmin. Kutsujen piti tulla tänään, mutta tulevatkin
vasta huomenna. Odotan niitä innolla.
21.8.2006 klo 10.44
Printtailen flyereitä Triton-näyttelyn kutsuun liitettäviksi. Aion
pitää avajaisten yhteydessä pienen 30-v. vastaanoton,
johon ovat tervetulleita kaikki ystävät+tutut. Laitan kutsun vielä tähän,
koska en varmaankaan muista ihan kaikille lähettää sitä fyysisessä postissa.
Synttäripäivänihän oli itse asiassa jo heinäkuussa, mutta oli niin kiire
trilogian töiden kanssa, ettei ehtinyt järjestää erillisiä juhlia. Tässähän
ne menee samalla ;-)
Niin ja Killer Robot Records (mini-levymerkkini) julkaisee uuden sinkun
synttärien yhteydessä.
20.8.2006 klo 22.35
Työt etenevät hyvin, toiseksi viimeinen Triton-näyttelyn duuni lähes
valmiina (ja aikaa vielä 2 viikkoa!). Pyrin aina välttämään loppukiireitä
ennen näyttelyä, mutta äiti-taiteilijana se näyttää olevan hieman vaikeaa
- aikataulu pettää, kun kolme kuukautta ennen trilogian ensimmäistä
näyttelyä päätänkin yhtäkkiä muuttaa suunnitelmia ja materiaalia. Matias-poika
(10 kk) on onneksi hyvä nukkumaan, niin että työskentelyaikaa jää ihan
kivasti.
Melkein valmis
Tritonin hallitsija
18.8.2006 klo 21.03
Aika//matkaaja -verkkoteos (UnelmaArkiston sivuhaara) avattu - osallistu
ajassa ja tilassa matkaamiseen tallettamalla oma matkahaaveesi!
18.8.2006 klo 15.52
Työhuone on ylellisen avara (jos nyt 10 neliön tila voi sitä koskaan
olla) kun kumiduunit ovat poissa - ihana aloittaa Triton-
näyttelyn töiden
viimeistely.
Viime viikolla huoneeseen tuskin mahtuikaan sekaan...
Tämä kuva on otettu
joskus alkukesästä, kun kumitöistä oli vasta ensimmäisen alku olemassa.
18.8.2006 klo 9.41
Näin fiktiivisiä
siis ovat meidän faktamme - koskakohan Lovecraftin Mi-Go -kansa muuttuu faktaksi?
Havainnot ja määritelmät muuttuva, ja sen myötä todellisuutemme!
17.8.2006 klo 19.39
No nyt on Yuggothin avajaiset ohi, kiitos kaikille paikalla piipahtaneille.
Päivitän kuvat teoksista näyttelyn omalle
sivulle tänä iltana, joten tervemenoa virtuaaliselle näyttelyvierailulle,
jos et fyysiselle pääse. Opin myös seikan, joka oli jotenkin jäänyt rekisteröitymättä
vastaanottoelimiini: päinvastoin kuin Yuggothin pressitiedotteessa runollisesti
kirjoitan, pikkuinen Plutohan ei enää olekaan aurinkokuntamme kaukaisin
planeetta. Tämä seikka kuitenkin vain tukee trilogian pohjalla olevaa
ajatustani fiktion ja faktan toisiaan lähestyvästä luonteesta -
onhan meillä avaruuden kaukaisista kohteista "faktaa", josta emme
kuitenkaan voi olla varmoja ihan niin kuin emme voi olla varmoja vaikkapa
Lovecraftin
luomien maailmoiden olemassaolemattomuudesta.
15.8.2006
klo 18.09
Trilogian ekan näyttelyn avajaiset huomenna, työt on jo onneksi pakattu
kuljetusta varten, mutta tämä saitti tuottaa vielä työtä.
Tänään se on joka tapauksessa virallisesti avattu!
Ei yhtään
tunnu siltä kuin yleensä avajaisten alla, eli että urakka on ohi -
sillä eihän
se
ole.
Triton-näyttelyn
ripustus häämöttää jo kolmen viikon päässä, ja tehtävää on vielä melkoisesti.
Huomenna vasta alan ripustaa Yuggothia- täytyy toivoa, ettei tule suurempia
ongelmia, että saadaan näyttely avajaisiin klo 17 mennessä pystyyn.
Tervetuloa siis huomenna, klo 17-19 galleria Pirkko-Liisa Topeliukseen
Helsinkiin katsomaan, onnistuinko.
Pikkuliskot WAMissa,
muut vielä paketissa
Melkein valmis
Tritonin hallitsija
