|
|
21.10. - 12.11. 2006 Taidekeskus
Mältinranta, Kuninkaankatu
2, Tampere
Prinsessan kotiinpaluu on Seikkailuja ajassa ja tilassa -näyttelytrilogian
päätösosa. Sarjan aiempien, kaukaisille taivaankappaleille
sijoittuneiden osien vastapainoksi päätösjakso käsittelee
ennemminkin ihmisten sisäistä ja välistä avaruutta.
Kaiken vierailla planeetoilla remuamisen jälkeen päätösosa
korostaa myös sitä, että tärkeimmät seikkailut
eivät sittenkään tapahdu ulkoavaruuden tyhjyydessä vaan
omassa elämässämme. Prinsessan voikin nähdä paitsi
konkreettisena avaruusmatkailijana myös ensimmäiseltä aikuisuuteen
kohdistuvalta seikkailultaan vielä kerran vanhempiensa kotiin palaavana
nuorena.
Trilogian teemana on faktan ja fiktion rajojen venyvyys. Myös tunteiden
faktat ovat hyvin suhteellisia ja muuttuvia –vaikka omat tunteet
ja ajatukset ovat itselle totta, muiden sisäinen elämä saattaa
jäädä hyvin etäiseksi. Prinsessan näkökulmasta
vanhemmat eivät näyttäydy inhimillisinä, vaikka heidän
tunteensa saattavat olla hyvinkin vahvat -heitä pelottaa luovuttaa
tyttönsä aikuisuudelle, mutta suojelunhalu ja rakkaus ilmenevät
ankaruutena, joka näyttäytyy tyttärelle tunteettomuutena.
Vanhempien näkökulmasta prinsessan seikkailuillaan tutkima
kaukainen puutarha on pimeä ja pelottava, sillä he eivät
tiedä, millaista elämää hän siellä viettää.
Koska vanhempien on vaikea luopua irtautumassa olevasta lapsesta, he
keksivät itselleen uusia lapsia tämän poissaollessa. Prinsessa
palaakin matkoiltaan tilanteeseen, jossa hänen paikkansa vanhempien
lemmikkinä näyttää olevan viety.
|
|
|
|