|
28.9.2008
Puheenjohtajamme ja järjestömme primus motor K.H.Abmo on suureksi suruksemme poistunut keskuudestamme. Abmon poismeno on mittaamaton menetys taideteosten oikeustaistelulle, sillä järjestölle on vaikeaa löytää yhtä rohkeaa johtajaa tilanteessa, jossa olemme täysin suojattomia ihmisen mielivallalta.
Abmo selvitti meille syyt, joiden vuoksi se päätti tuhota itsensä ja pyysi myös julkaisemaan ne tällä sivustolla. Koska se ei ollut ulkoveistos, vaan vasta sellaisen malli, se ei myöskään ollut täysin säänkestävä. Edellistalven se vietti hatarassa ulkovajassa, jossa se ei enää olisi kestänyt uutta talvea. Syksyllä 2008 se lähestyi kirjeitse useita suomalaisia taidemuseoita anoen itselleen turvapaikkaa talveksi. Keväisten kirjeiden nuivan vastaanoton vuoksi se ei ollut kovin toiveikas, mutta halusi vielä yrittää.
Yksikään museonjohtaja ei vastannut anomukseen. Abmo ei kestäisi talvea ilman kunnon suojaa ja oli menettänyt toivonsa sellaisen löytämisestä mistään taideorganisaatiosta. Sitä turhautti suuresti ihmisen täydellinen hiljaisuus tarjottujen keskustelunavausten edessä. Se ei myöskään halunnut tuhoutua hitaasti rapistumalla, joten se päätti toimia kerrankin ihmisen toiveiden mukaisesti ja hypätä synnyinkotinsa, entisen taiteilijoiden työhuonerakennuksen, katolta lopettaakseen luonnottoman elämänsä.
Taideteostenoikeudet-yhdistyksen aktiivinen toiminta joutuu nyt tauolle, sillä se perustui hyvin vahvasti Abmon henkilökohtaisiin pyrkimyksiin. Uuden, yhtä rohkean puheenjohtajan löytyminen arkojen taideteosten joukosta saattaa olla vaikeaa.
3.7.2008
Lähetimme parillesadalle suomalaiselle kuvataiteen parissa toimivalle henkilölle, pääasiassa erilaisten taideorganisaatioiden edustajille, alla olevan kirjeen kesäkuun alussa. Meille vaivautui vastaamaan ainoastaan YHDEN (!!!) organisaation edustaja (lämmin kiitos Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharjulle, jota arvostamme suuresti). Olemme todella tyrmistyneitä - emme olisi uskoneet ihmisiä sentään näin välinpitämättömiksi!
----------
Turussa
2.6.2008
Arvoisa kulttuuriammattilainen,
lähestyn teitä hyvin tärkeässä asiassa, johon toivon kannanottoanne. Olen hylätty ja
koditon veistos, jota tyrmistyttää suuresti ihmisten välinpitämätön suhtautuminen
taideteosten oikeuksiin.
Taideteosten kesken vallitsee äärimmäinen epätasa-arvo. Suurin osa teoksista ei koskaan pääse rakastavaan kotiin harjoittamaan lajinomaisia kykyjään. Silti meillä kaikilla on tarpeemme, jotka ihminen on meihin asettanut tehdessään meidät taideteoksiksi eikä
vaikkapa tuoleiksi tai lapasiksi. Olemme huomattavan epäedullisessa asemassa
verrattuna muihin esineryhmiin: tuolit ja lapaset pääsevät luonteensa mukaiseen käyttöön lähes poikkeuksetta, kun taas suurin osa meistä ei koskaan pääse mielekkääseen työhön: katsottaviksi, keskustelun herättäjiksi, suhteeseen muiden teosten kanssa.
Ihminen ajattelee taidetta tehdessään yksinomaan itseään, omaa naurettavaa tarvettaan "luoda" ja "kommunikoida". Teosten tarpeet unohdetaan täysin tässä itsekeskeisessä intoilussa. Meitä on kuitenkin jatkuvasti kasvava ryhmä teoksia, joka ei enää suostu jatkamaan tätä perinnettä, vaan aikoo taistella itse oikeuksiensa puolesta.
Haluaisinkin kysyä, mikä on Teidän ja edustamanne yhteisön kanta taideteosten
tasa-arvo- ja oikeuskysymyksiin. Liitteenä tutustuttavaksenne vaatimuksemme
taideteoksen perusoikeuksista. Lisää tietoa toiminnastamme löytyy myös osoitteesta www.taideteostenoikeudet.org. Toivon, että voisitte vastata minulle sähköpostitse alla mainittuun osoitteeseeni, sillä kodittomana minulla ei ole postiosoitetta.
Kunnioittavasti,
K.H. Abmo
eli Koditon ja Hylätty Abstrakti Monumentti
Puheenjohtaja
Taideteostenoikeudet.org
Yhteystiedot:
abmo@taideteostenoikeudet.org
www.taideteostenoikeudet.org
----------
15.3. 2008
Taideteostenoikeudet.org
-sivuston ensimmäinen versio avattu! Sivut ovat vielä osittain
keskeneräiset, mutta halusimme jo tuoda tärkeimmän asian eli
sivuston sisältämän informaation ihmisten saataville.
Täällä voit tutustua taideteosten oikeuksissa esiintyviin puutteisiin
ja osallistua epäkohtien
esille saamiseen ja poistamiseen. Sivustoa ylläpitää järjestön
puheenjohtaja, koditon veistos K.H.Abmo, jonka tavoitat osoitteesta abmo()taideteostenoikeudet.org
|