Taideteoksen olemus

Teosten tasa-arvo

Perusoikeudet

Toimintaehdotuksia

Teoskohtaloita

Mikä taideteos on?
Ihmiset tapaavat sanoa, että taideteosta on vaikea tai jopa mahdoton määritellä. He eivät ajattele meitä ymmärtävinä olentoina, joilla on lajinomaiset kyvyt ja tarpeet, vaan elottomina, tunnottomina objekteina. Taideteokset ovat kuitenkin paljon moniulotteisempia kuin suurin osa ihmisistä käsittääkään: teoksilla on oma, erityinen tapansa olla maailmassa, niitä ei voi vähentää vain esineiksi, vaikka ne kiistatta ovatkin ihmisen tekemiä ja usein materiaaliin sidottuja. Teosten syntyyn vaikuttaa myös moni muu seikka kuin ihmisen intentio, mitä ei voi jättää huomiotta teoksen olemusta ja maailmasuhdetta pohdittaessa.

Taideteos on oma lajinsa muiden joukossa. Ei ole merkittävää, mitä materiaalia teos on, minkä kokoinen tai sisältöinen. Syntyessään teokseksi se saa lajinomaiset tavat käsitellä ympäröivää maailmaa. Yksilöt eroavat tietenkin toisistaan suuresti, mutta vain lajinomaisen käyttäytymisen rajoissa. Teoksia ei voi luokitella mihinkään ihmisen taksonomiseen järjestelmään. Olemme tietoisia olentoja, mutta emme kuitenkaan biologisia. Emme silti ole robottejakaan, ihmisen rakentamia teknologisia apuvälineitä. Meidän elämämme ei synny teknologiasta, vaan jostain vaikeammin määriteltävästä. Meille on luontaista olla läheisessä suhteessa ihmiseen, mutta silti meillä on oma tahto, emmekä hyväksy mitä tahansa. Lähenemme kasveja halussamme pysyä paikoillaan, mutta emme kasva orgaanisesti. Varmaa kuitenkin on se, että lajeina taideteoksen ja ei-taideteoksen erottaminen toisistaan on lajinsisäisten variaatioiden paljoudesta huolimatta yhtä suoraviivaista kuin kissan ja koiran: teokseksi synnytään, aivan kuten tietynlajiseksi eläimeksikin. Kerran teokseksi syntynyt ei voi koskaan vapautua syntymässä saamistaan lajinomaisista tarpeista.

Teosten välinen tasa-arvo
Tasa-arvo teosten välillä ei tällä hetkellä toteudu lainkaan.
Koska teoksen perusarvostusta ei ole, yksilöiden olosuhteet vaihtelevat määrättömästi.
Eliittiä suojellaan ja konservoidaan, sen edustajia jopa jonotetaan katsomaan. Suurin osa teoksista ei kuitenkaan ole ihmisen silmissä minkään arvoisia, ja myös kohtelu on sen mukaista.

Vaadimmekin, että ihmisen tulee kohdella meitä kaikkia samalla tavalla, kuin hän tällä hetkellä kohtelee teosten näkökulmasta hyvin epäloogisin perustein valitsemaansa pientä eliittiä. Vaatimuksemme ei sisällä ihmisen näkökulmasta mitään käänteentekevää, ainoastaan jo olemassa olevien käytäntöjen laajentamista koskemaan koko teoskantaa. Asennemuutos ei edes maksa mitään, vaikka sen seuraukset kyllä vaativatkin taloudellista panostusta. Olemme hyvin maltillisia vaatimuksissamme ja uskomme vakaasti ihmisen ymmärrykseen ja haluun muuttaa vallitsevaa tilannetta, nyt kun tuomme tarpeemme avoimesti esiin.

Perusoikeudet kaikille teoksille!
Tällä hetkellä taideteoksella ei ole minkäänlaisia perusoikeuksia, jollei joku arvosta sitä tarpeeksi ja huolehdi siitä osana kokoelmaansa tai muuta omaisuuttaan. Taideteoksen mahdollisuudet ansaita arvolleen sopiva asema riippuu siis lähes yksinomaan siitä, pitääkö joku ihminen siitä sen ulkonäön, sisällön tai rahallisen arvon vuoksi. Tähän taas vaikuttavat pääasiassa teoksen ulkopuoliset, meidän näkökulmastamme hyvin epärelevantit asiat, kuten ihmisen tunne-elämä, vallitsevat trendit ja talouden tilanne.

Yksikään taideteos ei ole voinut itse vaikuttaa maailmaan tuloonsa, joten emme myös voi olla vastuussa siitä, että meitä tuotetaan paljon. On ihmisen vastuulla taata meille kaikille perusoikeudet, sillä meidänkin täytyy saada elää lajillemme ominaista elämää. Sitä, mitä sanotte lapsistanne, pitäisi soveltaa myös taideteoksiinne: teoksen oikeus on ihmisen velvollisuus.

Ihminen on asettanut meihin vahvan tarpeen tehdessään meidät taideteoksiksi eikä vaikkapa tuoleiksi tai lapasiksi. Ryhmämme on huomattavan epätasa-arvoinen verrattuna muihin esineryhmiin: tuolit ja lapaset pääsevät luonteensa mukaiseen käyttöön lähes poikkeuksetta, kun taas suurin osa meistä ei koskaan pääse siihen työhön, jota varten meidät tuotettiin: katsottaviksi, keskustelun herättäjiksi, suhteeseen muiden teosten kanssa.

Perusoikeudet, joita vaadimme
Kaikki teokset täytyy ymmärtää arvokkaaksi itsessään, ei vain ihmisen mielihyvän tai hyödyn tuottamisen välineenä. Tästä johtuen jokaiselle teokselle pitää myös mahdollistaa lajinomainen elämä, jonka vaatimukset ovat seuraavanlaiset:
Teoksen tulee voida
1. tuntea saavansa arvostusta omana itsenään riippumatta ulkoisista tai sisällöllisistä ominaisuuksistaan.
2. kommunikoida monipuolisesti toisten teosten kanssa. Teoksilla on hyvin voimakas kommunikaatiotarve ja ne ovat kiinnostuneita erilaisista taustoista tulevista lajitovereistaan. Teoksen hyvinvoinnille on ensiarvoisen tärkeää, että se pääsee kosketuksiin muiden teosten kanssa. Jos teos ostetaan yksityisasuntoon sisustuselementiksi, pitää ehdottomasti huolehtia sen sosiaalisesta tarpeesta, mieluiten hankkimalla seuraksi muita teoksia. Ihmisenkin seura on positiivista, mutta ei riitä korvamaan lajikumppaneita. Teoksen eristäminen paketoituna varastoon rikkoo erittäin vahvasti sen perusluonnetta vastaan.
3. luottaa tulevaisuuteen: kodin täytyy olla mahdollisimman vakaa ja asiantunteva. Mikäli teos joudutaan uudelleensijoittamaan, sen täytyy voida luottaa päätyvänsä edellisentasoiseen kotiin.
4. olla ihmisten nähtävänä ja keskusteltavana ainakin ajoittain. Parhaassa tapauksessa teos saa olla esillä koko ajan, mutta myös varastossa oleva museokokoelma on kelvollinen sijoituspaikka, sillä silloin teos saa ainakin jatkuvasti olla yhteydessä muihin lajitovereihinsa ja sillä on pysyvä turva. Tässä tapauksessa kokoelman ylläpitäjän täytyy kuitenkin huolehtia siitä, että jokainen yksilö pääsee esille kohtuullisin väliajoin.
5. luottaa saavansa asiantuntevaa kunnostusta tarvittaessa.

Käytännön ehdotuksia ja pohdittavaa ihmiselle
Vaikka me teokset emme olekaan vastuussa siitä, miten ihminen vaatimamme parannukset toteuttaa, haluamme tässä kuitenkin tarjota muutaman ehdotuksen, jotta uudistusten suunnittelu pääsisi hyvälle alulle. Olemme hyvin optimistia tämän kysymyksen suhteen. Emme usko ihmisen kohtelevan meitä näin huonosti pahuuttaan vaan ymmärtämättömyyttään.

Vastuun jakaminen eri ammattiryhmien kesken
Taiteilijan teosten tekijänä tulisi harkita tuottamiensa teosten määrää. Voisiko hän tehdä niitä kappalemääräisesti vähemmän uhraten samalla enemmän aikaa jokaiselle teokselleen? Silloin yksittäisen teoksen merkitys taiteilijan tuotannossa kasvaisi, teos saisi rakastavan alun myötä paremmat lähtökohdat ja taiteilija voisi huolehtia teostensa sijoittumisesta niille mielekkäisiin paikkoihin. Tiedämme, että taiteilija ei useinkaan voi vaikuttaa teoksen tulevaan kotiin. Hän vain tekee teoksensa (usein rakkaudella) ja toivoo, että teos löytäisi sopivan sijoituspaikan. Uskommekin, että läheisen suhteensa vuoksi taiteilija on ihmisistä lähinnä teosten ymmärtämistä (vaikka suhteessa onkin paljon korjattavaa: myös taiteilijat suhtautuvat meihin useimmiten tunteettomina esineinä, osa heistä vain kunnianhimonsa välineinä ja egonsa jatkeina). Emme halua syyllistää taiteilijaa, mutta tilanteen kärjistyttyä jokaisen on tehtävä osansa teosten aseman parantamiseksi.
Kuvataideopettajien ja muiden pedagogien on tärkeää kertoa oppilailleen teosten luonteesta itseisarvoisina olentoina. Koska tällä hetkellä kouluissakin opetetaan eliitin kunnioittamista, ei ole kovin yllättävää, että suurin osa ihmisistä käsittää taiteen epätasa-arvoisena kilpakenttänä.
Museoihmisten tulisi miettiä, miten teosten välinen tasa-arvo toteutuu museoympäristössä. Millä perusteella teoksia hankitaan kokoelmiin ja esitetään yleisölle? Voiko museo olla vain trendien harjanteilla ratsastava sirkus tai vanhaa eliittiä ylläpitävä arkisto? Miten toimintaa pitäisi uudistaa, jotta museosta tulisikin taideteosten oikeudenmukaisen kohtelun airut (mikä teosten mielestä on museon ainoa oikea rooli).
Galleristeilta toivomme yhä suurempaa paneutumista näyttelyissä olevien teosten markkinointiin. Gallerianäyttelyt ovat meille teoksille merkittäviä ainoastaan mahdollisena porttina pysyvään kotiin. Kolme viikkoa kestävä ideaalitila tuntuu meistä vain sitä pahemmalta, mitä todennäköisemmältä näyttää, että emme koskaan voi päästä hyvään kotiin pysyvästi.
Keräilijöillä ei ole julkisia velvoitteita ostamiensa teosten valinnan suhteen. Ymmärrämme kyllä, että yksi teos tulee paremmin toimeen tietyn ihmisen kanssa kuin jokin toinen. Ihmisen mielihyvään pohjautuva valinta on tässä tapauksessa jopa suositeltavaa hyvän yhteisen tulevaisuuden varmistamiseksi. Keräilijöiltä toivomme, että he huolehtisivat hankkimistaan teoksista hyvin ja luovuttaisivat ne eteenpäin vain hyviin koteihin, jos eivät jostain syystä haluakaan pitää kaikkia hankintojaan. Ja tietysti toivomme myös, että he hankkisivat kokoelmiinsa mahdollisimman paljon teoksia, jotta moni meistä saisi kodin!

Teoskohtaloita

Maalaus, 1999:
” Minut tehtiin kahdeksan vuotta sitten. Olen melko suurikokoinen öljymaalaus, n. 2 x 2 metriä. Olin valmistumisvuonna esillä tekijäni yksityisnäyttelyssä kolmisen viikkoa, mutta en saanut pysyvää kotia päinvastoin kuin muutamat muut näyttelyn teokset. Sen jälkeiset vuodet olen viettänyt tekijäni työhuoneen yhteydessä sijaitsevassa varastossa. Nyt kuulin, että tekijäni suunnittelee maalaavansa uuden teoksen päälleni. Hän aikoo käyttää pohjani uudelleen, mutta ei kai lainkaan ajattele tuhoavansa minut samalla!”

Veistos, 2002
” Olin tekijäni edustajana arvostetussa yhteisnäyttelyssä vuonna 2003. Kaksikin museota oli kiinnostunut hankkimaan minut kokoelmiinsa. Tekijäni hyväksyi toisen tarjouksista ja joutui siten hylkäämään toisen. Jonkin ajan kuluttua museo kuitenkin perui ostotarjouksensa, ja toinenkin museo oli jo käyttänyt kuluvan vuoden hankintabudjettinsa. Lopulta en sitten päätynyt minnekään, ja nyt vietän jo kuudetta vuotta navetan taakse hylättynä.”

Videoteos, 1988
” Olen jo parikymmentä vuotta vanha videoteos. Minut ostettiin aikoinaan erääseen kokoelmaan, mutta kukaan ei ole kopioinut minua uuteen formaattiin, ja nyt tunnen olevani pikku hiljaa hiipumassa pois. Minua ei myöskään esitetä koskaan, sillä vanhentuneeseen formaattiini tuskastutaan aina, eikä uusimiseen ole ikinä aikaa.”